TDC haastaa etätöihin – palkintona kuukausi tropiikissa

TDC haastaa suomalaiset yritykset ja työntekijät parantamaan mahdollisuuksia työn tekemiseen etänä. Etätyötä tukevia tietoliikenneratkaisuja on saatavilla, mutta asenneilmapiiri estää hyödyntämästä niitä niin paljon kuin olisi mahdollista.

Asenteita muuttaakseen TDC käynnistää kampanjan, jonka avulla aktivoidaan ihmisiä pohtimaan, täytyykö töitä tulla tekemään joka päivä, toimistolle. Kampanjaan liittyy kilpailu, jonka palkintona on jopa kuukauden mittainen “maailman paras etätyöpaikka”. Palkintona on koko perheen matka, jossa TDC tarjoaa etätyöskentelyn mahdollistavat yhdentyvän viestinnän välineet helmikuuksi 2012 tropiikin lämpöön.

“Etätyö on fiksumpi tapa tehdä työtä. Siitä hyötyvät sekä yritykset, työntekijät että yhteiskunta. Etätyötä tukevat tietoliikenneyhteydet ja ryhmätyöskentelyvälineet ovat jo olemassa, joten kyse on lähinnä asennemuutoksesta. Työelämän tehostaminen ja ihmisten elämänlaadun
parantaminen nähdään usein vastakohtina. Tämä on perua vanhasta teollisuuskeskeisestä ajattelusta, jossa oli tärkeää, että työntekijät olivat yhteisen sorvin ääressä aamukahdeksasta iltaneljään”, toteaa TDC:n
varatoimitusjohtaja Petteri Nissinen.
“Tätä päivää on se, että paremmilla työvälineillä työskentely sekä tehostuu että työntekijä pystyy hallitsemaan työaikaansa paremmin.”

Yhä suurempi osa suomalaisista ei enää tee työtä, jossa olisi tärkeää olla jatkuvasti tietyssä paikassa ja tiettyyn aikaan. Etätyön edelläkävijöitä ovat tietotyöläiset.

“Aivot ovat tietotyöläisen tärkein työkalu ja ne kulkevat koko ajan mukana. Kannettaviksi muuttuneet tietokoneet eivät enää sido tietyn pöydän ääreen, päinvastoin nykyaikaiset tietoliikenneyhteydet tukevat ja tehostavat työskentelyä missä tahansa”, korostaa Nissinen.

Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu siitä, miten toimistolla “laiskotteleminen” on ongelma. Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Jari Hakanen kutsuu ilmiötä presenteismiksi.

“Älykkäät ja motivoituneet ihmiset tekevät kyllä tehokkaasti töitä, kun heille annetaan sopivan haastavien tavoitteiden lisäksi vapaus valita missä ja milloin töitä tehdään. Sen sijaan he turhautuvat, kun tulosten sijaan tuijotetaankin sitä, istuvatko he koneen ääressä toimistolla. Useimmat aivotyöläiset voisivat tehdä työtään joustavasti paikasta riippumatta”, toteaa Nissinen.

Etätyöllä on myös yhteiskunnallinen merkitys.

“Työpaikat keskittyvät yhä enemmän pääkaupunkiseudulle ja kasvukeskuksiin. Samaan aikaan Suomessa on alueita, joista työpaikat katoavat ja ihmiset kärsivät työttömyydestä. Työn perässä ei kuitenkaan enää tarvitsisi muuttaa, sillä etätyö voisi olla yhä useammille yrityksille ja työntekijöille todellinen vaihtoehto. Yrityksen pääkonttori voi sijaita Helsingissä, mutta sen työpaikat voivat sijaita missä tahansa”, Nissinen muistuttaa.

TDC:n etätyökilpailuun voi osallistua 18.11.2011 asti osoitteessa www.tdc.fi/hakemus. Ennen arvontaa osallistujista karsitaan mukaan kaikki ne, joiden työ on todella mahdollista tehdä etätyönä.

TDC tarjoaa voittajalle ja hänen perheelleen jopa kuukauden matkan viiden tähden rantalomakohteeseen sekä TDC Boost -palvelun, joka sisältää kaiken tarvittavan nykyaikaiseen viestintään sekä ryhmätyöviestintään. Video- ja puhelinneuvotteluiden avulla sekä monipuolisten tiedonsiirtopalveluiden tukemana on mahdollista osallistua täysipainoisesti työyhteisön toimintaan mistä vain, vaikka palmujen alta.

“Etätyöstä on puhuttu jo vuosia, mutta ensin työvälineet sitoivat meidät työpöydän ääreen ja sen jälkeen kalliit ja hankalat tietoliikenneyhteydet hidastivat etätyön tekemistä. Nyt kun helposti palveluna ostettavat etätyöpaketit boostaavat etätyön tekemistä, jarruna ovat enää asenteet. Etätyö on oikeaa työtä: tehokasta, motivoivaa ja joustavaa”, toteaa Nissinen.

Leave a Reply